Kuva: All Over Press

Ville Husso sai taas ikäviä uutisia – jo kolmas kerta lyhyessä ajassa

Roope Määttä |

Suomalaisvahti ei ole tällä kaudella onnistunut vakiinnuttamaan paikkaansa NHL:ssä. Detroit Red Wings tiedotti myöhään torstai-iltana lähettäneensä suomalaisen jälleen farmiin.

Hussolle, 29, farmikomennus on kuluvan kauden alettua jo kolmas. Ensimmäisellä kerralla maalivahti passitettiin AHL:ään siirtolistan kautta lokakuun puolivälin paikkeilla.

KURKKAA KAIKKI VIHJEET

Järjestyksessään toinen farmikomennus koitti noin kuukautta myöhemmin. Marraskuun lopulla hissiliikkeessä Grand Rapids Griffinsin ja Red Wingsin välillä ollut maalivahti kutsuttiin takaisin NHL:ään, mutta mies ei paikkaansa onnistunut vakiinnuttamaan.

Husso on pelannut kuluvalla kaudella vain kahdeksan ottelua NHL-joukkueensa riveissä torjuntaprosentilla 87,71. Suomalaisen päästettyjen osumien keskiarvo on 3,47. AHL:n puolella otteluita on kertnyt viisi.