Valioliiga-hyökkääjä toipuu auto-onnettomuuden aiheuttamasta jalan murtumasta.
Sample Article-A Mobile
Michail Antonion edustamaa West Hamia tätä nykyä luotsaava Graham Potter kertoi perjantaina, että kuntoutuminen etenee oikeaan suuntaan.
Sample Article-C Mobile
– Hän on ollut Dubaissa tekemässä työtä, mikä on ollut hyväksi hänelle, valmentaja sanoi perjantain lehdistötilaisuudessa.
Sample Article-B Mobile
Autokolari tapahtui joulukuun alkupuolella Lontoossa (lue uutinen). Alaraajan murtuma leikattiin välittömästi onnettomuuden jälkeen.
Potter totesi, että Antonion on määrä palata perjantaina Lontooseen.
– Sen verran, mitä olen lääkintäihmisiltä kuullut, hänen kuntoutumisensa etenee oikeaan suuntaan. Kyse ei ole kiirehtimisestä, mutta se on ehdottomasti positiivista.
Pahimmissa brittimedian kehittelemissä skenaarioissa maalailtiin heti leikkauksen jälkeen jopa yli vuoden kuntoutusta. Sittemin on vaikuttanut siltä, että pahimmalta vältyttiin West Hamissa.
– En ole puhunut hänelle, koska hän on ollut poissa, mutta odotan tapaamista. En ajattelisi mitään mahdollisesta paluusta ennen maaottelutaukoa. Loukkaantumisen vakavuuden ja onnettomuuden takia on tärkeää, että hän saa tarvitsemansa ajan läähintähenkilöstön kanssa.
Valmentaja kuitenkin korostaa, että ei halua maalailla minkäänlaista paluuaikataulua.
– Se ei ole reilua häntä kohtaan.
![[DEV] Atleetti.fi](https://atleetti.fi/wp-content/uploads/2024/05/logo.png)














































