Molemmat suomalaiset lähtivät hyökkäämään Golf Nationalin Albatros-kentällä lauantaina, mutta kummankaan kierros golfin olympialaisten kolmospäivänä ei ollut nappionnistuminen.
Sample Article-A Mobile
Sami Välimäki, 26, lähtee sunnuntain finaalikierrokselle jaetulta sijalta 31. Tapio Pulkkanen, 34, puolestaan on jaettu 38. Ensin mainittu pelasi lauantaina lyönnin yli ihannetuloksen (+1).
Pulkkanen puolestaan sai kierrokseensa surkean alun, kun hän jatkoi siitä, mihin toisella kierroksella jäi. Heti ensimmäisessä avauksessaan kokenut pelaaja tinttasi pallon hybridillään veteen. Lopputuloksena oli tupla-bogey.
Sample Article-B Mobile
Kierros heräsi kuitenkin henkiin, kun Pulkkanen iski suomalaisittain ilmaistuna kalkkunan pöytään (turkey) eli kolme perättäistä birdie-suoritetta väylillä 6–8. Parin par-tuloksen jälkeen kotkalainen onnistui tekemään jälleen birdien – tällä kertaa 11-väylällä.
Kuten tässä kisassa on jälleen todistettu, kentän loppu tuottaa päänvaivaa useille huipuille – näin kävi myös Pulkkaselle. Väylän 16 jälkeen tuloksessa kaksi alle (-2) ollut golfari lopetti kierroksensa kahteen bogey-tulokseen, joten kierrostulos painui ihanteeseen (0).
Molemmat suomalaiset ovat tässä vaiheessa selvästi ulkona kärkikamppailusta. Pulkkasen kokonaistulos on yhden alle parin (-1). Välimäen kokonaistulos on puolestaan lauantain jälkeen enää kolme alle (-3).
Koko kisaa johtavien Espanjan Jon Rahmin sekä Yhdysvaltojen Xander Schauffelen tulos on 14 pykälää pakkasella (-14).
LUE MYÖS: Sami Välimäeltä tulinen alku, mutta odottamaansa hyvää loppua hän ei saanut
LUE MYÖS: Sami Välimäki luottavaisena Pariisiin – “Totta kai mitali – ei täällä muusta pelata”
![[DEV] Atleetti.fi](https://atleetti.fi/wp-content/uploads/2024/05/logo.png)














































