Petopodi: Šakki jatkuu Kärpät-toimistolla – nyt liipasimella on seuraava johtaja

Roope Määttä |

Kärppien kiekkopuolen toimitusjohtaja vaihtuu, kirjoitti Kärpät-aiheisen podcastin Petopodin juontaja Antti Meriläinen viestipalvelu X:ssä.

Sample Article-A Mobile

Myöhemmin ohjelma nosti tiedon esille myös WhatsApp-kanavallaan ja tarkensi, että Tommi Virkkunen ei olisi jäämässä kokonaan sivuun Kärpät-konsernista. Seuran urheilupuolelle on kuitenkin tulossa uusi toimitusjohtaja.

Toistaiseksi Virkkunen, 54, on ollut yhtäaikaisesti sekä kiekkoseuran eli Oulun Kärpät oy:n että sen taustakonserniin kuuluvan Tunturiviihde oy:n toimitusjohtajana. Kärpät omistaa jälkimmäisen yrityksen kautta esimerkiksi Levillä, Rukalla, Oulussa, Tampereella, Helsingissä ja Turussa sijaitsevat Ihku-karaokebaarit sekä muuta ketjuuntunutta ravintolatoimintaa.

Sample Article-B Mobile

Kärppien seurajohdossa on tehty urheilupuolelle jo ennestään yksi muutos joukkueen jäätyä päättyneellä kaudella ulos pudotuspeleistä yhdellä Liigan suurimmista pelaajabudjeteista. Lähtöpassit urheilujohtajan paikalta saaneen Mikko Myllykosken tilalle palkattiin Timråsta vapautunut Kimmo Kapanen (lue uutinen).

Jo kauden aikana kehityspäällikkö Lasse Kukkonen jätti Kärpät, mikä tapahtui seuran mukaan pelaajalegendan aloitteesta (lue uutinen). Aiemmin on selvinnyt myös, että joukkueen päävalmentajana on ensi kaudella Petri Karjalainen (lue uutinen).

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA

Sample Under Article Mobile

Sample Mobile Bottom A

Sample Mobile Bottom B