MTV Urheilu: Juhamatti Aaltosen pelit on pelattu – “Kävin vielä kokeilemassa”

Roope Määttä |

Juhamatti Aaltonen kertoi pelaajauransa päättymisestä MTV Urheilulle.

Sample Article-A Mobile

Aaltonen, 40, pelasi ammattilaisurallaan yli 1000 ottelua, joista viimeiset konkari kiekkoili Jokerien paidassa viime keväänä. Maajoukkueikonin mukaan hän on pohtinut uransa jatkoa usean edellisen kauden jälkeen.

– Kävin vielä kokeilemassa, että maistuisiko treenaaminen, mutta ei maistunut. Voisin pelata vielä vaikka kuinka kauan, mutta sillä tavalla ei pysty hommaa tekemään, Aaltonen totesi MTV:lle lopettamuspäätöksestään.

Sample Article-B Mobile

Aaltonen pelasi Liigassa yhteensä 583 ottelua Kärppien, Pelicansin ja HIFK:n paidoissa. Kasvattajaseurassaan Kärpissä hyökkääjä voitti kolme Suomen mestaruutta, joista viimeisimmän ratkaisi keväällä 2014 seitsemännen finaaliottelun jatkoerässä.

Leijonissa Aaltonen juhli maailmanmestaruutta vuonna 2011. Olympiapronssia hyökkääjä saavutti Sotšin kisoissa vuonna 2014.

– Se oli oikeasti turnaus, jossa olivat maailman parhaat. Merkitsi hirveästi, että pääsin sinne, Aaltonen sanoi olympialaisista.

Olympialaiset olivat hyökkääjän uralla ainutkertaiset. MM-kilpailuissa Aaltonen viiletti Leijonat-nutussa viisi kertaa.

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA

Sample Under Article Mobile

Sample Mobile Bottom A

Sample Mobile Bottom B