Feikkipostaus sekoitti jalkapallomedian – Matheus Cunhaa voi silti odottaa pitkä kakku

Roope Määttä |

Esimerkiksi The Athletic ehti jo uutisoida, että Matheus Cunha olisi saanut viiden ottelun pelikiellon. Lähteenä käytetty viestipalvelu X:ssä levinnyt julkaisu osoittautui kuitenkin tekaistuksi.

Sample Article-A Mobile

Perjantaina levisi kuvankaappaus, jonka oletettiin laajalti olleen peräisin Englannin jalkapalloliiton lausunnosta koskien Cunhan, 25, tapausta. Todellisuudessa liitto ei kuitenkaan ole vielä antanut päätöstään mahdollista rangaistusta koskien.

Sample Article-C Mobile

Englannin jalkapalloliitto tutkii edelleen Cunhan käytöstä miehen ajauduttua yhteenottoon Ipswich Townin toimihenkilön kanssa joulukuun puolivälissä pelatussa ottelussa. Liitto kertoi tutkinnastaan viime viikolla.

Sample Article-B Mobile

Cunha työnsi ottelun päätösvihellyksen jälkeen toimihenkilöä naamasta, minkä seurauksena tämän silmälasit putosivat. Brasilialaishyökkääjä on pelannut tapauksen jälkeen kaksi ottelua, joista molemmissa mies on onnistunut maalinteossa.

Wolves vaihtoi Ipswich-ottelun jälkeen päävalmentajaa. Gary O’Neil sai lähtöpassit ja tilalle pestattiin Vítor Pereira. Uuden valmentajan alaisuudessa joukkue kaatoi viime viikonloppuna Leicesterin vieraissa maalein 3–0 ja tapaninpäivänä Manchester Unitedin kotonaan 2–0-lukemin.

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA

Sample Under Article Mobile

Sample Mobile Bottom A

Sample Mobile Bottom B