Jani Hakanpää kuvattuna edellisessä NHL-ottelussaan marraskuussa.
Kuva: All Over Press

MTV Urheilu: Jani Hakanpää tiputti NHL-paljastuksen

Miikka Lahtinen |

Viime vuosina loukkaantumisten kanssa painineen Jani Hakanpään tilanteesta on kantautunut hyviä uutisia.

Puolustaja kertoi MTV Urheilun haastattelussa olevansa tällä hetkellä sellaisessa kunnossa, että harjoitteleminen on onnistunut hyvin.

– Tilanne on hyvä. Hyppään perjantaina Oulussa askiin (kaukaloon) hyväntekeväisyysottelussa Kärppiä vastaan. On helmi päästä aloittamaan kausi vanhalla kotiareenallani. Siitä sitten lähdetään puskemaan kohti seuraavia koitoksia, Hakanpää sanoi MTV:lle.

Suomalaispuolustaja edusti viime kaudella Toronto Maple Leafsia, muttei pystynyt pelaamaan montaa ottelua. Tällä hetkellä sopimusta ei ole mihinkään, mutta NHL-seurat ovat kiinnostuneita.

– On tullut kyselyitä, sieltä sun täältä. Kaikennäköistä viritystä.

– Itse haluan kuitenkin katsoa rauhassa, mietiskellä ja pohdiskella. Laitetaan kroppa ensimmäisenä kuntoon ja katsotaan siitä sitten eteenpäin, Hakanpää kertoi.

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA