Sample ATF Mobile

Kuva: All Over Press

Saga Vanninen ei ollut täysin tyytyväinen: “Rehellisesti sanoen…”

Roope Määttä |

Saga Vanninen nappasi alle 23-vuotiaiden EM-kultaa seitsenottelussa Bergenissä sunnuntaina.

Vanninen uusi 34 vuotta vanhan Suomen ennätyksen 6404 pistettä, joka oli Satu Ruotsalaisen nimissä. Uusi SE on 6563 pistettä, mutta esimerkiksi tulevissa Tokion MM-kisoissa se ei välttämättä riittäisi mitaleille.

Neljissä edellisissä MM-kilpailuissa tai olympialaisissa kolmenneksi on ylletty pisteillä 6590, 6755, 6501 ja 6707. Syyskuussa järjestettävät Tokion MM-kilpailut on Vannisen kauden päätavoite.

– Rehellisesti sanoen tavoittelin reilusti yli SE:n olevia pisteitä. SE oli ehkä sellainen välietappi, Vanninen totesi SULin mukaan sunnuntaina.

Suomalainen oli Bergenissä tyytyväinen joihinkin lajeihin, mutta erityisesti parannettavaa on keihäänheitossa. 100 metrin pika-aidoissa (13,25) ja 800 metrillä (2,11.00) Vanninen juoksi omat ennätyksensä.

– Oli hyviäkin lajeja. Päällimmäisenä mieleen jäivät kuitenkin epäonnistuneet lajit. Keihäs oli etukäteenkin vaikea laji ja siinä on mahdollisuuksia ottaa lisää pisteitä, Vanninen jatkoi.

– Koen, että kasi oli hyvä yksin juostuna. Olisin toivonut siihen kiriapua, kun yleensä ei tarvitse juosta yksin.

Sample Article-A Mobile

Tampereen Pyrinnön yleisurheilijalle Bergenin nuorten kisoissa tullut kultamitali oli kolmas vuodessa. Hallikaudella Vanninen voitti sekä EM- että MM-kultaa aikuisten tasolla.

Vannisen tulokset alle 23-vuotiaiden EM-kisoissa:

13,25 (100 metrin aidat)

180 (korkeushyppy)

15,09 (kuulantyöntö)

Sample Article-B Mobile

24,45 (200 metriä)

649 (pituushyppy)

43,74 (keihäänheitto)

2.11,00 (800 metriä)

ARTIKKELIIN LIITTYVIÄ AIHEALUEITA

Sample Under Article Mobile

Sample Mobile Bottom A

Sample Mobile Bottom B

Sample Mobile Interstitial

Sample Mobile Anchor